torstai 3. lokakuuta 2013

Solidaarisuutta marjanpoimijoille -tukikonsertti

Solidaarisuutta marjanpoimijoille -tukikonsertti Kallion kirkossa lauantaina kello 18.00


50 marjanpoimijaa ja heidän tukiryhmänsä järjestää lauantaina 5.10. Solidaarisuutta marjanpoimijoille -tukikonsertin Kallion kirkossa. Tapahtumassa vastaanotetaan tukilahjoituksia, jotka ohjataan suoraan poimijoille. 20 Ber-Ex Oy:n marjanpoimijoista ei ole edelleenkään saanut minkäänlaista korvausta. Kaikkiaan 50 marjanpoimijan ryhmä on 113 000 euroa tappiolla. Toivomme, ettei kenenkään tarvitse lähteä tyhjin käsin kotiin niskassaan tuhansien eurojen velat. Tukilahjoituksia tarvitaan nyt.


Tukikonsertissa nähdään thaimaalaisia tanssiesityksiä ja kuullaan kansanmusiikkia sekä päivitettyä tietoa poimijoiden tilanteesta. Tilaisuuden päättävät suomalaiset Joose Keskitalo, Iida Umpikuja sekä Pohjavire. Tapahtuman juontajana toimii pastori Kai Sadinmaa.


Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Tule paikalle osoittamaan solidaarisuutesi  rohkeille poimijoille.


Solidaarisuutta marjanpoimijoille - tukikonsertti


Ohjelma:


05.10.2013 Kallion Kirkko
klo 18.00 - 20.30
Joose Keskitalo
Pohjavire
Iida Umpikuja


Konsertissa mukana myös:
Isan tanssiryhmä
Thaimaalaisia kansanlauluja
Marjatyöläiset

50 marjanpoimijaa tukijoukkoineen kutsuu teidät lämpimästi tapahtumaan.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tiedote: vapaa julkaistavaksi

2.10.2013

Yhdeksän 50 työtaistelun aloittaneesta thaimaalaisesta marjanpoimijasta lähti tänään Suomesta iltapäivällä. Loput Ber-Ex Oy:n poimijat lähtevät takaisin Thaimaahan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti viisumiensa puitteissa. Poimijoiden viisumit päättyvät 9. ja 11. päivä. Lentoliput maksaa Thaimaan työministeriö.

Kulunut kuukausi on ollut erittäin raskas kaikille osallisille - etenkin poimijoille. Poimijat ja heidän tukiryhmänsä toivovat, että poimijat saavat poistua maasta rauhassa. Tästä johtuen emme ilmoita tarkempia tietoja paluulennoista ja pyydämme mediaa rauhoittamaan kotimatkamme.

50 marjanpoimijaa & Suolahti action group

perjantai 27. syyskuuta 2013

KIRJALLINEN AVUNPYYNTÖ SUOMEN HALLITUKSELLE

                       BER-EXIN 50 THAIMAALAISEN MARJANPOIMIJAN
                         KIRJALLINEN AVUNPYYNTÖ
SUOMEN HALLITUKSELLE JA ASIANOSAISILLE  
VIRANOMAISTAHOILLE                                    

21. syyskuuta  2013

Me allekirjoittaneet 50 Ber-Exin thaimaalaista marjanpoimijaa kiitämme aluksi kaikkia niitä ystävällisiä ihmisiä, jotka ovat auttaneet meitä Suolahdessa, Äänekoskella ja Saarijärvellä ja niiden lähikunnissa. Kiitämme myös niitä nuoria aktivisteja, seurakuntien  ja kirkon edustajia sekä ammattiyhdistysliikkeen edustajia ja niitä poliitikkoja, jotka ovat auttaneet meitä tässä hätätilanteessa. Kiitos kuuluu myös niille toimittajille, jotka ovat tuoneet tasapuolisesti marjanpoimijoiden ongelmia esiin eri tiedotusvälineissä.
10. syyskuuta Saarijärvellä syntyneen riidan seurauksena Ber-Exin edustaja uhkasi lähettää meidät takaisin Thaimaahan, takavarikoi marjanpoiminnassa käytössämme olleen auton, uhkasi häätää meidät majapaikastamme ja kutsui poliisit paikalle. Ber-Exin edustaja sanoi, että yritys vie meidät bussilla johonkin muualle poimimaan marjoja. Meillä ei ollut ymmärrystä siitä, mihin meidät vietäisiin poimimaan marjoja. Saarijärven riitatilanne rikkoi luottamuksen meidät Suomeen tuoneen marjavälittäjän, Ber-Exin, ja meidän välillämme. Luottamuksen rikkoudutta meidän näkökulmamme asiaan on se, että Ber-Ex –yrityksellä ei ollut aikomustakaan hoitaa meidän marjanpoimijoiden asioita niin, että voisimme tehdä täysitehoisesti työtämme, vaan pikemminkin koemme asian niin, että Ber-Ex on yrittänyt vaikeuttaa työtämme. Me 50 poimijaa olemme osa sitä thaimaalaisten marjanpoimijoiden ketjua, jotka palaavat kotimaahan tietoisena siitä, että kaikki tappiot lankeavat meidän maksettaviksemme.
Siksi päätimme hakea apua oikeusteitse. Teimme rikosilmoituksen Ber-Ex –yhtiöstä poliisille. Rikosilmoituksessa kerroimme, että olemme joutuneet ihmiskaupan uhreiksi. Haemme myös korvausta Ber-Ex –yhtiöltä rahoista, jotka olemme ansainneet tekemällä työtä yrityksen palveluksessa, mutta joita yritys ei ole meille maksanut. Haluamme, että asiamme käsitellään hyvän oikeuskäytännön mukaisesti. Tarvittavat liitteet toimitamme pydettäessä.
Kuluneen kymmenen päivän aikana olemme kertoneet kaikille tapaamillemme ja meitä haastatelleille ihmisille syyt siihen, miksi haluamme puolustaa oikeuksiamme ja miksi teimme rikosilmoituksen Ber-Ex –yhtiön toiminnasta. Olemme myös tuoneet esille ihmisille sen, että meidän on mahdotonta palata Thaimaahan tyhjin käsin.
Näiden kymmenen päivän aikana saarijärveläiset ja muut suomalaiset, samoin kuin Suomessa asuvat thaimaalaiset ovat osoittaneet meille käsittämättömän hyvää huolenpitoa ja ihmisarvoista kohtelua, jota emme osanneet odottaa. Nämä kymmenen päivää ovat saaneet meidät tajuamaan, miten paljon uhrauksia meiltä on vaatinut paitsi rahallisesti, myös fyysisesti ja henkisesti, poimia marjoja Ber-Ex –yhtiön palveluksessa 29.7.- 10.9. Tulimme Suomeen mielessämme vain toive, että saisimme vain poimia marjoja, niin että meillä olisi rahaa viedä kotiin perheelle marjasesongin loputtua.
Mielestämme surullista asiassa on myös, että Ber-Ex –yhtiön mielestä me olemme vain laiskoja, dieseliä ja bensaa polttoaineena käyttäviä marjanpoimintakoneita. Vaikka nämä koneet poimivat marjoja 12-15 tuntia päivässä, Ber-Ex –yhtiön mielestä  heille riittää kolmen tai neljän tunnin lepo yössä, he pysyvät hengissä pelkästään yhdellä eurolla päivässä: pikanuudeleita, riisiä ja kananmunia syömällä. Ber-Ex yhtiö ei lainkaan
ota huomioon edellämainittuja asioita, eikä meidän rahallisia, fyysisiä ja henkisiä uhrauksiamme. Pitäisikö meidän, kouluttamattomien Thaimaan köyhimmästä kansanosasta tulevien, joita omat maanmiehemmekin halveksivat köyhyytemme ja yhteiskunnallisen heikon asemamme vuoksi, hyväksyä tällainen toiminta ja olla kiitollisia siitä?
Vakuutimme Ber-Ex –yhtiön edustajille, että teemme ahkerasti työtä. Yritimme poimia niin paljon marjoja kuin pystyimme, emme siksi, että olemme ihmiskoneita, vaan sen vuoksi, että tulimme Suomeen vain yksi ajatus mielessämme: että poimimalla ahkerasti marjoja voisimme ansaita rahaa niin, että voisimme viedä perheillemme rahaa Thaimaahan. Emme todellakaan ole tulleet Suomeen laiskottelemaan. Siitä huolimatta Ber-Ex –yhtiö haukkui meitä laiskoiksi, mikä tuntui joka kerta yhtä suurelta loukkaukselta.
Kun pyysimme yhtiöltä siirtoa yhdestä leiristä toiseen paikkaan sillä perusteella, että paikassa, jossa olimme, ei ollut marjoja, saimme kuulla aina saman uhkauksen: ”Joko poimitte täällä, tai lähetämme teidät takaisin Thaimaahan”. Ehkä tämä ei kuulosta kovinkaan vakavalta ihmisen korvissa, jolla ei ole velkaa, mutta meille tällainen uhkaus on vakavasti otettava asia, koska Suomeen lähtö oli monelle meistä meidän elämämme suurin päätös, ja olimme ottaneet velkaa Suomeen lähtiessämme. Jatkuva pelko siitä, että Ber-Ex –yhtiö lähettäisi meidät takaisin Thaimaahan oli jatkuvasti mielessämme.
Ryhmästämme 20 poimijaa on ollut aikaisemmin poimimassa marjoja sekä Suomessa että Ruotsissa. Me 20 poimijaa tiedämme, mitä marjanpoiminta käytännössä on, ja tunnemme Suomen maasto-olosuhteet. Me 20 kokenutta poimijaa olemme ihmisiä, jotka olemme joutuneet ain taistelemaan ja kohtaamaan paljon vaikeuksia ja haasteita elämässämme. Elämäntaistelussa olemme silti säilyttäneet ihmisarvomme ja kunniantuntomme. Sen kunnian kautta vakuutamme teille, että Ber-Ex –yhtiö on syyllistynyt törkeisiin laiminlyönteihin, piittaamattomuuteen, ja kyvyttömyyteen työntekijöidensä kohtelussa. Lisäksi vakuutamme, että Ber-Ex –yhtiön paikallinen edustaja Thaimaassa on syyllistynyt valheellisiin lupauksiin houkutellessaan meitä Suomeen: meille kerrottiin, että tänä vuonna marjasato on todella hyvä; että yritys opastaisi meitä maastoalueisiin, joista löytyisi varmasti marjoja; ja että saisimme maksettua velkamme pois nopeasti jne.
Kaikki ryhmämme 50 poimijaa ovat tämän vuoden tammikuusta lähtien käyttäneet paljon aikaa Suomen marjatyöpaikkansa käytännön järjestelyihin. Jokainen meistä on maksanut yli 100 000 Thai Bahtia (n.€2400) matkasta Suomeen. Osan tästä summasta olemme maksaneet itse, osa meistä on ottanut lainaa maatilaansa vastaan, ja osa on ottanut lainaa Ber-Exin edustajilta Thaimaassa. Toimitamme pyydettäessä tarvittavat asiakirjat, kuitit maksamistamme maksuista ja muut asiaankuuluvat dokumentit, kuten esim. kirjanpidon täällä poimistamme marjoista, liitteinä asianomaiselle viranomaistaholle.
Tätä kirjoittaessamme meitä painostetaan monelta taholta ottamaan uutta lainaa yhtenä vaihtoehtona ratkaista tilanteemme, että ostaisimme uudella lainalla lentoliput takaisin kotiin Thaimaahan, koska Ber-Ex –yhtiö omavaltaisesti meiltä kysymättä aikaisti lentolippujemme paluupäivämäärää kahdella viikolla. Alunperin paluuliput oli päivätty 2.-4. lokakuuta 2013. Ber-Ex, joka piti lentolippujamme hallussaan, muutti paluulennon päivämääräksi 14. syyskuuta.
Vaikka asianajaja Ville Hoikkala kävi Finnairin toimistossa henkilökohtaisesti, Finnair ilmoitti, että ainoastaan Ber-Ex –yhtiöllä on oikeus muuttaa lippujen päivämäärää, ei meillä yksittäisillä marjanpoimijoilla, jotka olimme itse maksaneet lipuistamme täyden hinnan Thaimaassa. Yhteydenotto Thaimaan suurlähetystöön lippuasiassa osoittautui myös tuloksettomaksi. Sen sijaan Thaimaan suurlähetystö ilmoitti meille, että Ber-Ex -yhtiö tarjoaa meille lainaa paluulippuun, jonka järjestämisestä Ber-Ex -yhtiö ottaa 150 euron välityspalkkion. Yhtiö lupaa lisätä summan meidän velkataakkaamme, jonka voimme
maksaa myöhemmin Thaimaassa. Meistä tämä tarjous ei ole edes tarkoitettu huonoksi vitsiksi.
Olemme selvillä siitä, että Suomen ulkoministeriöllä myöntää vuosittain kiintiöt Ber-Ex –yhtiön kaltaisille yrityksille siitä, kuinka monta thaimaalaista marjanpoimijaa yritykset saavat tuoda Suomeen. Me 50 marjanpoimijaa kysymme nyt Suomen hallitukselta, millaisiin toimenpiteisiin Suomen hallitus aikoo ryhtyä, että voitaisiin estää sen kaltaiset tilanteet, jossa me olemme nyt: tapaukset, joissa yritys kohtelee marjanpoimijoita vastoin kaikkia kansainvälisiä ihmisoikeusperiaatteita ja vastoin EU:n työlainsäädännön periaatteita? Mitä Suomen hallitus aikoo tehdä auttaakseen meitä thaipoimijoita?
Me haluamme palata kotiin Thaimaahan perheittemme luo, mutta miten me voimme mennä kotiin, kun rahanlainaajat odottavat kuin petolinnut meitä kotiovella? Vaadimme, että Ber-Ex –yhtiö maksaa tekemästämme työstämme ansaitsemamme palkan. Meistä se on kohtuullista, koska tilanteemme on täysin Ber-Ex –yhtiön aiheuttama.
Vaatimuksemme Suomen hallituksella ja kaikille asianosaisille ovat seuraavat:
Vaadimme, että Ber-Ex –yhtiö maksaa välittömästi kaikille 50  marjanpoimijalle ansaitun palkan ilman mitään kuluvähennyksiä.
Vaadimme, että Ber-Ex –yhtiö korvaa meille 50 poimijalle paluuliput, joiden Thaimaahan paluupäivämärän Ber-Ex –yhtiö omavaltaisesti muutti aiempaan ajankohtaan kiistan seurauksena, vaikka vastustimme sitä. Lisäksi vaadimme, että yhtiö korvaa liput ehdoitta, eikä kuten he ehdottivat, että otamme Ber-Ex –yhtiöltä lisälainaa paluulippuun ja heidän perimäänsä välityspalkkioon (€150), minkä summan kokonaisuudessaan Ber-Ex –yhtiö lisäisi ns. juokseviin kuluihimme, jonka heidän edustajansa perisi myöhemmin meiltä Thaimaassa.
Toivomme Suomen hallituksen ja viranomaisten ymmärtävän velka-asiamme vakavuuden. Jos Te voitte auttaa meitä asiassamme jotenkin niin, että saisimme järjestettyä palkkasaatavamme Suomessa kuntoon, että voimme palata Thaimaahan työstämme ansaitsemamme palkka mukanamme, se helpottaisi tilannettamme huomattavasti.
Toivomme, että asiamme käsitellään oikeudenmukaisesti Suomen oikeusjärjestelmän käytäntöjen mukaan.
Lopuksi esitämme toivomuksen, että jos Suomen valtio aikoo jatkossakin tuoda maahan thaimaalaisia marjanpoimijoita, Suomen ja Thaimaan viranomaisten tulisi keskenään sopia marjanpoimijoita koskevista säännöksistä siten, että marjanpoimijoiden oikeudet otettaisiin huomioon.
Jos kahdenvälinen säännösten laatiminen on mahdotonta, kummankin maan viranomaisten tulisi tiukentaa omia sisäisiä käytäntöjään siten, että marjanpoimijoilla olisi enemmän lain tarjoamaa suojaa. Molempien maiden viranomaisten tulisi myös tehdä kaikkensa mahdollisten ihmiskauppaepäilysten minimoimiseksi.
Samoin viranomaisten tulisi puuttua siihen, että nykytilanteessa suhteellisesti suurimmat riskit ja taloudellisen vastuun kantaa thaimaalainen marjanpoimija. Marjanpoimija maksaa kaikesta: Thaimaassa hän maksaa suomalaisen marjayrityksen edustajalle, rahanlainaajille, Thaimaan Maanviljelijöiden Pankille (jolla on vahva asema maanviljelysalueilla), lentoyhtiölle (lentolippu), matkavakuutusyhtiölle (terveydenhoitokustannukset),
työministeriölle (luvat) ja Suomen suurlähetystöön (viisumit). Suomessa marjanpoimija maksaa lisäksi majoitus- jas polttoainekulut. Kun poimijan kustannukset lasketaan yhteen ja otetaan huomioon se tosiasia, että marjanpoiminta on raskasta työtä, ja siitä saatu tulo pientä, mahdollisuudet poimijoiden hyväksikäyttöön ja heidän oikeuksiensa polkemiseen lisääntyvät. Tämä myös mahdollistaa työoikeudellisten säännösten rikkomukset.
Pyydämme Suomen hallitukselta ja asianosaisilta viranomaistahoilta apua auttamaan meitä.
Kunnioittavin terveisin,
Allekirjoittaneet 50 Ber-Ex –yhtiön työntekijää

Marjanpoimijan mietteitä

Teksti: Praisanti Jum-angwa
Käännös: Heli Kontio
Olen syntynyt vuonna 1962 Thaimaassa köyhään maanviljelijäperheeseen. Perheessäni on viisi lasta, joista minä olen vanhin. Vanhempani olivat niin köyhiä, että sikäläisen talven aikana, jolloin kotiseudullani yöt voivat olla hyvinkin kylmiä, kokoonnuimme nuotion ympärille lämmittelemään öisin. Nuotio sytytettiin talon yläkerrassa olevien asuintilojen alla olevaan tyhjään tilaan (talomme oli rakennettu pylväiden varaan). Muistan, että meillä ei ollut peittoja. Käytimme peittona äidin vanhaa  risaista saronkikangasta tai mitä kulloinkin satuimme löytämään, jotta pysyisimme lämpiminä. Olimmehan itse syntyneet tähän maailmaan.
18-vuotiaana, vuonna 1980, lähdin työn perässä siirtotyöläiseksi Singaporeen. Sain siellä työpaikan  rakennusmiehenä. Palasin takaisin kotiseudulleni kahden vuoden kuluttua, ja menin naimisiin 20-vuotiaana. Minulla on kaksi lasta: 22-vuotias tytär ja 15-vuotias poika.
Olen koko elämäni tehnyt töitä. Köyhän  ihmisen elämä on jatkuvaa taistelua. Koskaan ei voi pysähtyä. Töitä on otettava vastaan sieltä, mistä niitä vain saa. Usein töitä löytyy meille kouluttamattomille ja ammattitaidottomille köyhille vain ulkomailta; maista,  joissa tarvitaan rakennustyövoimaa ja tehdastyöntekijöitä. Niinpä myös minulle on siirtotyöläisen elämä tullut hyvin tutuksi elämäni aikana. Olen ollut siirtotyöläisenä Singaporessa, Bruneissa, Taiwanissa ja Etelä-Koreassa. Työn perässä matkustin Suomeenkin, koska täällä tarvittiin marjanpoimijoita.
On pakko lähteä siirtotyöläiseksi, että pystyy hankkimaan perheelleen rahaa. Samalla saa myös runsain mitoin oppia osakseen elämän yliopistossa.
Omassa elämässäni vuodet vierivät näin pikkuhiljaa aina vuoteen 2010 saakka. Olin vuorotellen kaksi vuotta ulkomailla töissä, ja sitten taas kaksi vuotta kotona Thaimaassa. Palattuani kotiin Etelä-Koreasta töistä vuonna 2010 ajattelin, että keski-ikäiselle miehelle saa siirtotyöläisen elämä riittää, ja tein päätöksen ryhtyä päätoimiseksi maanviljelijäksi vaimoni ja lasteni kanssa.
Aina tähän  vuoteen asti en ole ollut velkaa kenellekään, en senttiäkään.
- Anteeksi, unohdin mainita varsinaisen ammattini: olen maanviljelijä. Meillä on 10 rain (1.6 ha) maatila. Viljelemme tilalla sokeriruokoa.
Tämän vuoden alussa, elämäni muuttui täysin, koska omistamisen halu valtasi minut. Löysin maapaikan, joka oli ollut ennen kumipuuplantaasina. Kumin tuotanto oli loppunut, koska puut olivat liian vanhoja. Omistaja kertoi, että viljelmää ympäröivät maat olivat rikkaiden ihmisten omistuksessa, joista jokainen  omisti maata 200-300 raita.
Minusta tämä  kuulosti hyvältä, ja kaupan hinta oli lisäksi edullinen. Niinpä päätin ostaa tämän 23 rain paikan, ja lainasin rahaa 300 000 THB vaimoni nuoremmalta sisarelta. Tein kustannusarvion  paikan kunnostuskustannuksista ja hoitosuunnitelman, ja päädyin edellämainittuun summaan kustannusarviossani. Arvioni tein sen pohjalta, että paikka oli hoitamaton; vanhojen puiden raivaaminen veisi useita kuukausia, samoin maan perinpohjainen kunnostaminen vaatisi paljon aikaa, vuosia, ja paljon eri työvaiheita. Suunnittelin, että jätän viljelmällä olevia suuria puita paikoilleen sitomaan maahan kosteutta.
Koska minulla oli jo entuudestaan kymmenen raita maata, istutimme sille alalle kassavaa tämän vuoden toukokuussa. Ajattelin mielessäni, että sen myynnillä voin maksaa osan velasta. Minulla oli selkeä suunnitelma, että ensi vuonna istuttaisimme uudet kumipuut uudelle maapalstalle.
Elämäni romahtaa
Naapurini kertoi minulle, että Suomessa voi kuulemma ansaita hyvin rahaa marjanpoiminnalla. Hän kertoi, että siellä marjasesongin aikana voi ansaita jopa 100 000 THB kotiin tuotavaksi.
Eipä siinä paljon ajateltu, koska mielessä oli tietysti päällimmäisenä vain se ajatus, että täytyy ansaita rahaa velkojen maksamiseen. Ehkä Suomessa voisi marjoja poimimalla ansaita rahat velanmaksuun. Niinpä otin riskin ja otin lisää velkaa 120 000 THB. Lainasin osan summasta Thaimaan Maanviljelijöiden Pankilta, osan rahanlainaajilta.
Ennen lähtöä minulla oli suunnittelin talouttani ja tein kustannusarvion tuloistani, menoistani ja veloistani. Minulla oli tavoite ansaita nettona n. 60 000 -70 000 THB. Lyhentäisin sillä summalla velkaani.  10 rain (1.6 ha:n) maatilani tuleva sokeriruokosato, jonka arvoksi laskin n. 100 000 THB, olisi tavallaan pääomaani tässä vaiheessa. Lisäksi laskeskelin, että myymällä kassavaa (viljelmän pinta-ala n. 10 raita = n.1.6 ha) pystyisin lyhentämään velkaani n.50 000 THB :n suuruisella summalla.
Minulla oli silloin vielä unelmia ja selvät suunnitelmat  tulevaisuuden varalle.
30. heinäkuuta koitti se päivä, jolloin laskin ensimmäisen kerran jalkani Suomen maankamaralle. Työnantajastani tiesin vain yhtiön nimen, Ber-Ex. Toivoin, että yhtiö olisi vastuuntuntoinen ja hyvä työnantaja.  Kun pääsimme perille yhtiön meille järjestämään majapaikkaan, Ber-Ex –yhtiö kertoi meille, että jos jostain ei löydy marjoja, yhtiö opastaa meitä paremmille marjapaikoille. Ryhmän kaikki jäsenet kuulivat nämä sanat.
Seuraavana päivänä, 1. elokuuta, saavuimme Juvalle. Aloimme innokkaina varsinaisen  marjanpoimintaurakan 2. elokuuta, jolloin aloimme kerätä mustikoita. Pian kävi kuitenkin selväksi, että mustikoita ei ollut helppo löytää. Piti ajaa kauas leiristä, että löysi niitä. Mustikoita oli vaikea löytää läheltä leiriämme, koska meitä aiemmin Juvalle oli jo tuotu toinen sadan thaimaalaisen marjanpoimijan  ryhmä. He kertoivat tulleensa Juvalle 13. heinäkuuta.
Ymmärrättekö – sata poimijaa oli poiminut mustikoita alueella 19 päivän ajan ennen minua! Mitäpä tuohon voisi enää lisätä. Ei mitään.
Onneksemme  kuitenkin puolukka-aika alkoi olla käsillä. Meidät vietäisiin johonkin toiseen leiriin pois Juvalta. Yhtiön mies, joka haeskeli meille marjamaastoja, veisi meidät jonnekin muualle, jossa olisi enemmän puolukoita kuin Juvalla.
Piiskasin tilanteessa itseäni tekemään kaikkeni, että saisin kerättyä marjoja Ber-Ex –yhtiölle myytäväksi. En nukkunut paljoa vuorokauden aikana: menin nukkumaan myöhään yöllä ja heräsin jo aamuyöstä. Pakotin itseni kestämään sitä siksi, että saisin ansaittua rahaa velkoihini.
Meitä oli yhdeksän hengen ryhmä, jotka ajoimme autolla pitkiä matkoja, löytääksemme marjoja. Jouduimme nukkumaan autossa metsässä, koska olimme kaukana leiristä, ja meidän oli pakko säästää polttoainekustannuksissa. Teimme työnjaon: yksi meistä kuljetti poimitut marjat punnittavaksi, kun muut poimivat. Pelkäsimme, että yhtiöltä saamamme ”käyttöraha”, 50 euroa/viikko/henkilö, ei riittäisi edes polttoaineeseen, jos olisimme käyttäneet kahta autoa.
Ruokaan meillä ei riittänyt rahaa. Ruokavaliomme oli seuraavanlainen: söimme itse valmistamaamme ja maustamaamme metsäsienikeittoa sen mukaan, kun löysimme sieniä. Joinakin päivinä söimme keitettyjä kananmunia. Välillä söimme pikanuudeleita höystettynä riisillä.
Pystyimme sietämään tätä sen vuoksi, että vaihtokaupassa keräämistämme marjoista Ber-Ex antaisi meille rahaa. Mustikasta meille maksettiin 1,4 euroa/kilo.
9.elokuuta neuvottelimme keskenämme, että emme enää kyenneet etsimään marjoja kauempaa polttoainekustannusten vuoksi. Sovimme keskenämme, että käyttäisimme kaikki rahamme polttoaineeseen siten, että  jokaisesta tiimistä yksi poimija etsisi marjapaikkoja. Näin teimme parin-kolmen päivän ajan.
11. elokuuta klo 20.00 Ber-Ex –yhtiön edustaja neuvotteli kanssamme, mutta hän ei suostunut ehdotukseemme vaihtaa leirimme paikkaa sinne, mistä oli löytynyt marjoja. Heidän perustelunsa oli se, että löydettyjen marjapaikkojen läheisyydessä ei ole majoituspaikkaa. He sanoivat meille: ”Jos ei kiinnosta poimia marjoja, menkää takaisin Thaimaahan”.

Nuo sanat tuntuivat hyvin tylyiltä. Sanat tekivät myös lopun toiveistamme  siitä, että yritys veisi meidät alueille, joilta oli löytynyt marjoja. Meillä ei ollut kotiin palaamista, koska velat painoivat niskassamme. Meidän piti siis yrittää kestää tilannetta ja toivoa, että puolukkakauden alkaminen parantaisi tilannettamme.
18. elokuuta saimme lopulta poimia puolukoita. Sinä päivänä keräsimme kukin noin sata kiloa marjoja. Toivo siitä, että pääsemme omillemme, ja että voimme velkamme pois, alkoi elää uudestaan..
Työn hankaluuksia ja vastoinkäymisiä
Eräänä päivänä olimme keräämässä marjoja paikallisen talon läheisyydessä. Ajattelimme, että emme ole häiriöksi talon omistajille millään tavoin,  koska emme olleet yksityisellä maa-alueella. Olimme poimineet marjoja alueella noin parin tunnin ajan, kun talon omistaja tuli luoksemme ja alkoi huutaa meille ja uhkailla meitä. Kaikki juoksivat pelästyneinä, hyppäsivät autoihinsa ja lähtivät pois koko alueelta.  Minä jäin paikalle, koska talon omistaja seisoi auton ja peräkärryn  vieressä. Koska sen siirtäminen ei ollut helppoa yksin, pyysin naiselta anteeksi häiriötä. Sanoin, että joen rannalla oleva talo oli näyttänyt autiolta, kun tulimme paikalle, emmekä nähneet häntä. Pyysin vielä kerran häneltä anteeksi aiheuttamaamme häiriötä ja sanoin, että olimme todella pahoillamme. Hän sanoi, että olkoon , ja lisäsi, että tämä on hänen marjapaikkansa. Sanoin hänelle ymmärtäväni asian. Myönsin myös, että olimme toimineet väärin.
Päivä, jolloin unelmat romahtivat
Syyskuun 4. Päivä vaimoni soitti minulle kotoa Thaimaasta. Hädissään hän selitti minulle: ”Isä, sinne meidän uudelle maapalstallemme meni tänään kaksi autolastillista ihmisiä, yhteensä parikymmentä tyyppiä. Ne ottivat valokuvia puiden kannoista, joita olit kaatanut ja tontille rakentamastasi rakennuksesta. Kuulin, että he olivat tehneet ilmoituksen sinusta pitäjän viranomaisille. Minulle kerrottiin, että sinua syytetään luvattomasta  tunkeutumisesta yksityisalueelle”.
Niin, onhan siellä tontilla rakennus tietysti. Rakastan sitä paikkaa suunnattomasti ja rakensin asumuksen tontilla olevista puista, että meidän ei tarvitsisi ajaa kotiin illalla, vaan voisimme tehdä pitempiä työpäiviä.  Asuimme vaimoni ja lasteni kanssa rakennuksessa töitä tehdessämme. Tontti on sen verran kaukana kotoa.
Vaimolla oli muutakin, vielä ikävämpää asiaa kerrottavana. Poliisit olivat käyneet hakemassa tuttavanaisen kotoaan. Nainen ei pysty maksamaan koronkiskureille tarpeeksi. Kaikki hänen omaisuutensa on mennyt niin, että nyt hänellä ei ole edes riisiä laittaa pataan. Mies on juoppo, eikä häntä  näy mailla halmeilla. Nainen on raatanut yli kymmenen vuoden ajan päästäkseen omilleen. Naisella oli ollut aikanaan hyvällä alulla ollut kumipuuviljelmä. Nyt tällä 50-vuotiaalla rouvalla ei ole mitään, ja hänet on viety vankilaan.
Vaimoni puhelinsoiton jälkeen uni ei tullut silmään koko yönä. Tunsin sääliä itseäni kohtaan. Tunsin sääliä tuttavaani kohtaan, joka oli viety vankilaan.
Minä kysyn, miksi? Kysyn, minkä vuoksi köyhiä ihmisiä pitää kiusata noin? Minkä vuoksi heidät pitää repiä kappaleiksi, kun heillä ei ole keinoja edes puolustaa itseään?
Tuttavanikin näki nälkää; viljeli kassavaa ja vaihtoi sitä riisiin, keräsi metsäsieniä, keräsi kukkia ja bambua myyntiin saadakseen rahaa. Rahaa siksi, että saisi pataan riisiä. Rahaa siksi, että pysyisi mukana päivästä päivään. Taisteli siksi, että pysyisi mukana tämän maailman  menossa. Maailman, joka on rikkaiden maailma. Jossa valta on rikkailla.
Sanoin vaimolleni puhelimessa: ” Mutta se kumipuuviljelmähän lähti lupaavasti käyntiin, eikö?”
Vaimo:”Sanoivat, että ne hänen puunsa ovat huonoja jo laadultaan”. Onko se tosiaan niin, että meitä köyhiä saa polkea jalkoihinsa ja kulkea ylitsemme? Kuinka paljon  kärsimystä on tarpeeksi? Eikö meitä mikään  laki suojele tässä maailmassa?
Vaimoni kertoi vielä tuttavanaisesta, että kukaan ei ole tarjoutunut maksamaan hänen takuitaan, että hän pääsisi pois vankilasta. Aviomies on kuulemma täysi juoppohullu.
Myönnän, että itkin, kun mietin yöllä naisen kohtaloa. Olimmehan olleet samassa metsässä töissä, viljelleet kassavaa yhdessä. Olimme syöneet ruokaa yhdessä. Tunsimme toisemme hyvin. Meitä yhdisti se side, joka köyhien välille muodostuu kuin itsestään, kun tehdään töitä yhdessä. Se on kuin perheenjäsenten välinen  side tai veljien ja sisarten välinen  rakkaus. Siinä tärkeintä on toisen auttaminen ja yhteistyö.
Oli syyskuun viides päivä, kun palasin marjametsästä illalla leiriin. Aiemmin leiriin palannut ystävä sanoi minulle, että meidät siirettäisiin toiseen leiriin seuraavan a päivänä. Kysyin, miksi. Kukaan ei osannut kertoa minulle, miksi. Kysyin thaimaalaiselta tulkilta, jonka nimi oli ”Pum”. Hän vastasi yksikantaan: ”Ber-Exin määräys”. Kysyin, emmekö voisi jäädä tänne, koska maastossa on paljon puolukoita. ”Pum” vastasi: ”Ei käy. Teidän  täytyy lähteä, koska se on Ber-Exin määräys”. Tivasin vielä häneltä:” Onko siellä uuden leirin ympäristössä marjoja?””Pum” kivahti minulle vastaan: ” No ei kai teitä sinne siirrettäisi, ellei siellä olisi marjoja!”
Joukossamme ei ollut oikeastaan ketään, joka olisi halunnut lähteä. Maastossa oli niin paljon puolukoita, että niitä olisi ehkä riittänyt pitkäksi aikaa meille. Poimimme joka päivä 70-80 kiloa puolukoita poimijaa kohti.
Siirto Saarijärvelle 6. Syyskuuta
Siirtoa seuraavana päivänä pakkauduimme seitsemään autoon ja hyvin aikaisin ja lähdimme keräämään marjoja. Menimme kukin omiin suuntiimme. Minä ajoin sinä päivänä yli sata kilometriä etsiessämme marjoja. Meidän autolastimme sai marjoja 30 kiloa/henkilö sinä päivänä. Muut ryhmät eivät onnistuneet keräämään niin paljoa.
Saarijärven leirin toisena päivänä lähdimme taas keräämään marjoja, mutta emme löytäneet paljoa. Silloin soitimme Ber-Ex –yhtiön työntekijälle ja pyysimme, eivätkö he voisi millään siirtää meitä takaisin Juvalle, koska siellä todella oli puolukoita. Ber-Exin yhtiön työntekijä käski meidän palata takaisin metsään. No, olimme jo kolunneet lähialueita. Ei siellä ollut marjoja.
Sitten me koko ryhmä pyysimme yhdessä siirtoa takaisin Juvalle.  Ber-Ex –yhtiö ei siihen suostunut, vaan antoi meille kovan ukaasin:
”Joka haluaa siirtoa, saa lähteä takaisin Thaimaahan!”
”Joka haluaa jäädä tänne, menköön metsään keräämään marjoja!”
Nämä Ber-Ex –yhtiön uhkaukset loukkasivat meitä syvästi. Meilläkin on ihmisarvo.
Jos meidät siirrettiin jonnekin, jossa oli marjoja, ei meillä ollut keskenämme ongelmia.
Jos meidät siirrettiin jonnekin, missä ei ollut marjoja, se aiheutti ongelmia. Piti ajaa pitkiä matkoja. Kaikki rahat kuluivat polttoaineen ostoon, auton vuokraan ja majoitukseen. Täytyyhän ihmisen saada syödäkin! Rahat eivät riittäneet ruokaan. Lopulta sanoimme toisillemme: ”Lähettäkööt sitten meidät takaisin!”
Niin. Jäljellä on enää särkyneet toiveet. Tähän se sitten päättyi. Ei köyhällä ole oikeutta toivoa parempaa eikä unelmoida. Vai eikö?
Sanallakaan ei Ber-Ex -yhtiö ei ole  pyytänyt meiltä anteeksi.
Työnantajamme piti meitä velassa. Heräsimme joka päivä aamuyöstä kolmelta keräämään marjoja. Palasimme leiriin illalla kahdeksan-yhdeksän maissa. Söimme antibiootteja ja muita lääkkeitä kuin toiset makeisia, jos olimme sairaita ja meillä oli kuumetta, että pysyimme pystyssä. Ja kaiken tämän me kävimme läpi vain siksi, että voisimme tuoda Ber-Exille marjoja metsästä.Ei meidän työnantajamme nähnyt meissä mitään arvokasta.
Miksi työnantajallamme on näin paatunut sydän? Meillä käytetään sanontaa ”musta sydän”.
Kun ajattelin itsekseni sitä, miten musta sydän Ber-Ex –työnantajallamme on, sanoin itselleni, että en halua tulla Suomeen enää koskaan.
Mutta nyt minulla on toisenlainen suhtautuminen asiaan. Minulla on nyt hyvä olla. Olen saanut tutustua sisar Junya Lek Yimprasertiin, Khun Lihin ja Riku –nimiseen mieheen.He ovat valaneet meihin uskoa taistelussa asiamme puolesta ja tukeneet meitä. He ovat saaneet meidät uskomaan tulevaisuuteen.
Taistelu pyhän ihmisarvon puolesta
Siskoni Lek, veljeni Riku ja Khun Li auttoivat tuomaan meidät Saarijärveltä työttömien keskukseen. Tapasimme siellä paljon hyviä ihmisiä, jotka antoivat meille lämpöä ja rakkautta. He ovat Suomessa köyhiä ihmisiä, mutta heillä on rikkautta sydämissään.
Meille jää ikuisesti mieleen suomalaisten lämpö. Sitä saimme niin paljon kaikilta meitä auttaneilta ihmisiltä täällä. Kaikki suhtautuivat meihin niin ystävällisesti.
Kohtaamamme ystävällisyys on täydellinen vastakohta sille, miten työnantajamme Ber-Ex kohteli meitä. He halveksivat meitä ja kohtelivat meitä kuin orjia.
Vielä kerran kiitos kaikille suomalaisille, jotka olette auttaneet meitä. Annoitte meille rakkautta, lämpöä ja hyvyyttä. Kokemamme hyvät asiat ovat saaneet minut syömään sanani ”En koskaan palaa tänne takaisin!”. Nyt ajattelen, että haluan palata tänne takaisin, että saan tavata suomalasiet ystäväni uudestaan.
Vaikka minä palaan takaisin Thaimaahan, sydämeni jää suomalaisten veljien ja sisarten luo tänne Suomeen. Kannan teidän kuvaanne ja hyvyyttänne sydämessäni ikuisesti.
Praisanti Jum-angwa

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kiitoskirje kaikille suomalaisille ja Suomen thaimaalaisille

Käännös: Heli Kontio


On olemassa asioita, joita on vaikea ilmaista sanoin tai puhumalla. Mielessäni pyörii yhtä ja toista; meidän marjanpoimijoiden asioita tietysti, mutta on yksi asia, josta minä en pysty puhumaan itkemättä. Kyyneleet kohoavat silmiini heti, kun yritän puhua siitä, ja tunnen palan nousevan kurkkuuni. Tunteet kuohuvat sisälläni niin voimakkaasti, että en saa sanotuksi asiaa puhumalla. En pysty ilmaisemaan sitä sanoin. Siksi kirjoitan mieluummin kirjeen. 
Käytän kirjeessäni ihmisistä sanoja, joita kotona Thaimaassa käytän; siellä kutsumme toisiamme perheenjäseniksi. Kutsumme toisiamme isoisäksi, isoäidiksi, isäksi ja äidiksi. Meillä on setiä ja tätejä, isoja veljiä ja pikkuveljiä, vanhempia sisaria ja pikkusisaria, serkkuja ja ”sukulaisia”.

Minun on helpompi pukea tunteeni sanoiksi kirjeessä kuin puhua niistä. Päällimmäisenä mielessäni on tunnekuohu sisälläni, syvä kiitollisuudentunne suomalaisia ja Suomen thaimaalaisia veljiä ja sisaria kohtaan, jotka ovat pitäneet meistä huolta. He ovat antaneet meille lämpöä, hyvyyttä, ja tarjonneet meille sydämen ystävyyttä aina siitä ensimmäisestä päivästä lähtien, jolloin tulimme tänne työttömien keskukseen. Kun muutin asumaan suomalais-thaimaalaisen perheen tiloihin joen rannalle, ilmapiiri siellä oli yhtä lämmin.

Perhe tuli katsomaan minua joka päivä, satoi tai paistoi. Aamuin illoin. Vaikka ilma oli kylmä, he tulivat silti. He välittivät.

Mieleeni muistuu yksi juttu, joka sai minut arvostamaan heitä entistä enemmän. Eräänä yönä heräsin siihen, että oviverho liikahti oven edessä. Katsoin ulos, ja näin perheenisän olevan valveilla. Hän käveli talon ympäri; välillä hän istahti kuistille, ja vartioi talon ympäristöä.

Minä nousin ylös ja katselin häntä kauan. Olisin halunnut sanoa hänelle kiitokset siitä, että hän vartioi untamme. Häntä katsellessani ajattelin, mahdoimmeko olla hänelle –ja kaikille muille meitä auttaneille—vaivoiksi; olimmeko heille taakaksi, vai miten asia lienee.

Hän seisoi siellä ulkona kylmässä joka yö aamunkoittoon asti ja valvoi. Katsoin häntä ja itkin.

Aloin syytellä itseäni siitä, että aiheutamme ylimääräistä huolta miehen elämään. Eihän tilanne ollut hänen syytään. Hänellä ei ollut mitään osuutta asiaan. Tunsin syyllisyyttä siitä, että hän näki näin paljon vaivaa meidän takiamme. Eikä vain yksin hän, vaan myös hänen äitinsä ja isänsä, sisarukset ja muut sukulaiset.

Miksi, minkä vuoksi, aina, kun ajattelenkin tuota öistä näkyä, kyyneleet tulevat silmiini ja alan itkeä?

On toinenkin näky, joka on piirtynyt mieleeni, ja jonka muistan kuolemaani asti. Eräänä päivänä me kaikki menimme jalan maatilalle. Kun lähdimme majoituspaikasta, mukanamme käveli suomalainen sisar, jolla oli kultaiset hiukset. Naisella oli mukanaan pientä lasta. Vanhempi heistä oli kultatukkainen neljä-viisivuotias tyttö. Nuorempi lapsi oli ehkä vähän yli vuoden ikäinen poika. Sinä päivänä ilma tuntui hyvin kylmältä; olimmehan liikkeellä illansuussa. Pieni kultatukkainen tyttö käveli pikkuveljensä rattaiden vieressä.

Kävelimme kilometrin, kaksi, ja kultatukkainen pieni tyttö vain taapersi sitkeästi edellä, pikkuhiljaa. Minä katselin hänen äitinsä kasvoja ja halusin sanoa hänelle: ”Äiti, voinko ottaa kultatukan syliini ja auttaa häntä eteenpäin? Niin paljon kuin haluaisin kysyä sitä sinulta, en osaa, koska meillä ei ole yhteistä kieltä. Haluaisin auttaa kultatukkaista pienokaista ja työntää pikkuisen pojan rattaita ja helpottaa heidän taivaltaan”. En uskaltanut ottaa kultatukkaa syliini kysymättä ensin lupaa äidiltä.

Pikkutyttö käveli kanssamme ainakin kolme-neljä kilometriä. Oli niin kylmä, että nenäni alkoi vuotaa. Ajattelin, että lapsia varmasti paleltaa. Pala nousi kurkkuuni, ja pudistin päätäni. Minä olen aikuinen mies. Olen itse isä. Olen itse isoisä. Eihän kukaan aikuinen mies voi sietää ajatusta, että hän aiheuttaa vaivaa ja kärsimystä pienelle lapselle. Koko ajatus on täysin kestämätön!

Katselin pikkutytön tarpomista pitkää ja mieleeni tuli oma kolmivuotias lapsenlapseni, tyttärentyttäreni kotona Thaimaassa. Kotona en olisi ollut hiljaa niin kuin nyt jouduin olemaan, vaan olisin kysymättä ottanut tytön syliini. En olisi antanut hänen tarpoa niin pitkää matkaa omin voimin sanomatta mitään.

Paljon kiitoksia ja siunausta teille kaikille: kiitos äidille, kiitos kultatukkaiselle tytölle ja pikkupojalle siitä, että kuljitte kanssamme ja veitte meidät maatilalle!

Kun saavuimme perille maatilalle, tapasimme hyväsydämisen maanviljelijäpariskunnan, sedän ja tädin. He antoivat meille paljon kasviksia. Sedällä ja tädillä oli myös mehiläistarha. Saimme sedältä ja tädiltä neljä-viisi purkkia tuoretta hunajaa mukaamme. Kiitos teille, setä ja täti!

Sitten muutimme perheen majoituspaikasta seurakunnan tiloihin. Oli tapahtunut niin paljon, että en muistanut enää päivien lukua, enkä tapahtuneita asioita. Oli monia asioita, joita en edes halua muistaa. Muistan kuitenkin sen hyvyyden, mitä kaikki ihmiset ovat meille osoittaneet. Ihmisten epäitsekäs hyvyys on painunut lähtemättömästi syvälle mieleeni. En koskaan unohda sitä.

On jo myöhäinen yö. Olen väsynyt ja puoliunessa, kun havahdun ja kuulen kevyiden askeleiden äänen. Avaan hitaasti silmäni ja näen noin 60-70 –vuotiaan naisen, tädin, liikkuvan kevyesti huoneessa. Täti käy jokaisen luona ja valvoo unemme rauhaa. Sitten täti tulee hiljaa vieressäni nukkuvan miehen luo. Näen tädin kädessä huopia. Täti kumartuu ystäväni puoleen ja laittaa lisäpeitteen lempeästi hänen päälleen. Täti peittelee tällä tavoin jokaisen vuorotellen.

Yhtäkkiä tajuan, että tätihän on kuin minun oma rakas äitini. Äidit pitävät huolta lapsistaan ja kantavat heistä huolta lapsuudesta lähtien. Äiti on äiti. Ei ole eroja thaimaalaisen ja suomalaisen äidin välillä. Haluaisin sanoa tädille:: ”Äiti, yhäkö sinä valvot? Yhäkö sinä olet hereillä ja huolehdit lapsistasi? Yhäkö sinä vartioit untamme? Menisit jo nukkumaan, äiti. Kiitos, että heräsit unestasi ja tulit peittelemään minut, koska minun oli niin kylmä”. Ennen kuin vaivuin uneen, tunsin omien kyynelteni kostuttavan tyynyni. Itkin.

Siunaan sinua, äiti, ja kiitän sinua. En koskaan unohda sinua. Kuvasi pysyy mielessäni kuolemaani asti. Jos luoja suo, ehkä minulla on joskus tulevaisuudessa onni tavata sinut uudestaan.

Jos minä kirjoittaisin kaiken sen hyvyyden paperille, jota olemme täällä saaneet osaksemme, siitä tulisi pitkä ja loputon tarina. Kymmenen sivua paperia ei riittäisi sen tarinan kirjoittamiseen. Sen hyvyyden tarinan rinnalla ne ikävät asiat, jotka koimme menneen viiden viikon aikana, unohtuvat mielestä pois. Se huonojen kokemusten tarina olisi sitävastoin hyvin lyhyt. Se mahtuisi yhdelle riville.

Kiitos kaikille suomalaisille. Suurkiitokset teille kaikille. Tällainen yhtenäinen kansakunta tulee elämään ja kukoistamaan ikuisesti.
Lopuksi, osoittaakseni teille syvimmän kunniotukseni, tervehdin teitä wai-tervehdyksella: painan hitaasti pääni syvään kumarrukseen teidän edessänne. Tulen muistamaan teitä rakkaudella ja kaipauksella kuolinpäivääni asti.

Praisanti Jum-angwa

P.S. Lisäksi kiitokset asianajajalle, Lek-sisarelle, veljelle, jonka nimeä en muista, ja Khun Liille.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Thaimaan kuninkaallinen lähetystö on huolissaan maansa kansalaisista vai mistä?



Alla olevan ehdotuksen teki Thaimaan kuninkaallinen lähetystön edustaja Selawt 21.9.2013 maansa kansalaisille, 50 marjanpoimijalle Äänekosken vanhassa seurakuntatalossa.

_____________________________________________________

Memo
Information from Ber-Ex Oy to 50 Ber-Ex pickers
via the Royal Thai Embassy, Helsinki



IN FINLAND . . from each forest-berry worker Ber-Ex aims to deduct between 1,324 - 1,400 € from their earnings. This sum includes (in Euro) the following:

Upon arrival . . Rice 6 €, petrol 10 €, rain-coat 12 € 28.00 / Picker
Weekly pocket-money in advance @ 50.00 / Week
Accommodation and car rent 16.50 / Day
Arranging new air ticket Helsinki - Bangkok 150.00 / Picker


Ber-Ex also aims to be ‘the deductor’ of all ‘picker-debt’ IN THAILAND irrespective of whether picker-debt is with the BAAC or money-lenders, and regardless of whether pickers never loaned money from Ber-Ex.


The total ‘picker-debt-in-Thailand’ that Ber-Ex aims to deduct / command includes all recruiting agent fees and interests, the original air-fare etc. If implemented these ‘deductions-in-Thailand’ will leave most pickers indebted to Ber-Ex to the tune of 1,000 - 2,000 Euro.


According to the Royal Thai Embassy . . Ber-Ex has divided the pickers to 3 groups:


27 workers
This group has no money from berry-picking. After Ber-Ex deductions these workers would have to loan (more) money from Ber-Ex for their new ticket to Bangkok - and then still have to ask their families to help get them home from the airport. (Many pickers say they cannot do this and can no longer return home.)


12 workers
After Ber-Ex deductions this group will be left with some money from berry-picking but not enough to cover their new tickets to Bangkok. This group too will need to loan money from Ber-Ex to cover the cost of their return tickets.


11 workers.
After Ber-Ex deductions and deduction of cost of flight to Bangkok this group will receive, in Finland, about 22 Euro in cash.



Pickers are informed by the Royal Thai Embassy that despite how angry they have made their employer, Ber-Ex Oy is still kind enough to lend them more money to go home!


Suolahden Action Group
Äänekoski, 20 September 2013

Suomen thaipoimijoiden tapauksesta 2013

20.09.2013
Junya Lek Yimprasert Migrant Workers Union, Thailand Käännös: Heli Kontio



Mistä marjanpoimintakiistassa oikein on kysymys?


Marjanpoimintakiista alkoi osaltani viikko sitten, kun Suomessa olevat thaimaalaiset marjanpoimijat ottivat minuun yhteyttä ja pyysivät minua järjestämään apua heidän ja heidän työnantajansa välille syntyneeseen kiistaan. Menimme Saarijärven pieneen kaupunkiin, jossa marjanpoimijat pitivät tukikohtaansa. Mukana oli allekirjoittaneen lisäksi ihmisoikeusasioihin erikoistunut juristi Ville Hoikkala ja Vasemmistoliiton nuorten puheenjohtaja Li Andersson.

Syyskuun 10. päivä me kolme, ja joukko aktivisteja saavuimme marjanpoimijoiden leiriin Saarijärvelle, jossa näimme, minkälaisissa olosuhteissa nämä turistiviisumilla Suomeen saapuneet, ”itsenäisinä yrittäjinä” toimivat marjanpoimijat elävät. Vaikka heidän viisumissaan lukee, että he ovat täällä ”turisteina”, heidän elinolosuhteensa ovat hälyttävän kaukana ”turistin” matkaolosuhteista.


Leirimajoitusta Saarijärvellä

Saarijärven ”leiri”, kuten marjanpoimijat majoitustaan yleisesti kutsuvat, on suomalaisen perheen asuinpaikka, johon kuuluu vanha koulu ja asunto. Perhe on vuokrannut nämä tilat thaipoimijoille majoitustilaksi ansaitakseen vähän ylimääräistä rahaa. Thaipoimijoita on 73, joten tilaa on hyvin niukasti, ja asumisolosuhteet todella ahtaat. Muutama poimija joutuu nukkumaan katetussa peräkärryssä ulkona.

Marjanpoimijat kertovat, että ”leiri” ei ole mitenkään poikkeuksellinen, sillä useimmissa marjanpoimijoiden majapaikoissa elinolosuhteet ovat yhtä ahtaat. He joutuvat jonottamaan vessaan, keittiöön ja suihkuun. Majapaikassa on vain yksi suihku 73 marjanpoimijaa kohti. Nukkuminen on vaikeaa tässä ahtaassa yhteismajoituksessa, koska jotkut syövät tai käyvät suihkussa pakon sanelemana myöhään yöllä. Aamulla poimijat heräävät kolmen tai neljän aikaan. Jotkut nukkuvat mieluummin autossa tai peräkärryssä yksinkertaisesti saadakseen nukutuksi.

Marjanpoimijat näyttävät laihoilta – syöminen ja lepääminen on vaikeaa, koska he ovat metsässä 13-15 tuntia päivässä, ja marjat ovat kaukana majapaikoista. Joinain päivinä marjapaikkoja löytääkseen on ajettava yli sata kilometriä.

Poimijat kertovat, että he nukkuvat keskimäärin kolme-neljä tuntia yössä. Joukossa ei ole yhtään poimijaa, joka olisi nukkunut yli viisi tuntia yössä sen jälkeen, kun he ovat tulleet Suomeen 29.-30. heinäkuuta.


”Palautamme teidät Thaimaahan” – poliisi kutsutaan paikalle

10.syyskuuta yrityksen edustaja tuli leiriin ja ilmoitti marjanpoimijoille, että viiden viikon työstä ei kenellekään ole kertynyt yhtään voittoa, kun poimijoiden kulut vähennetään heidän hankkimistaan ansioista. Yrityksen edustajan mukaan kuluja vähennettäisiin ansioista jopa 2900 euroa henkeä kohti. Osa poimijoista ei olisi yrityksen mukaan edes poiminut tarpeeksi marjoja kattaakseen yrityksen esittämät kulut.

Poimijat närkästyivät ja hermostuivat yrityksen edustajan ilmoituksesta, koska he kaikki olivat ottaneet lainaa yli 100000 Thai Bahtia (n. 2400 €) maksaakseen Ber-Exin edustajalle Suomen matkasta. Lisäksi heille koitui huomattavia lisäkustannuksia mm. työluvista Thaimaan päässä. Lisäkustannuksia koitui myös työvälineiden hankinnasta, lääkkeiden ostosta ym. matkavalmisteluista. Osa poimijoista oli ottanut Ber-Exin edustajalta lainaa, koska sitä tarjottiin. Ber-Exin edustajan lainan korko on 3-5 prosenttia.

Tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että Ber-Exin edustaja ilmoitti hankkivansa linja-auton, palauttavansa työntekijät Thaimaahan ja soittavansa poliisin paikalle. Samana iltapäivänä poliisit ja linja-auto tulivat paikalle. Yhtiön edustaja pyysi heitä häätämään marjanpoimijat leiristä ja takavarikoimaan yhtiön autot pois poimijoilta.

Poliisit toimivat kuitenkin asiallisesti tilanteessa ja sanoivat, että heillä ei ole oikeutta häätää poimijoita pois ”leiristä”, vaan lähdön on tapahduttava vapaaehtoisesti.

Koska yhtiö toimi omavaltaisesti ja tylysti asiassa, poimijat päättivät jäädä Saarijärvelle puolustamaan oikeuksiaan. He tekivät rikosilmoituksen ihmiskaupan kohteeksi joutumisestaan Saarijärven poliisille asianajaja Ville Hoikkalan avustuksella 11.syyskuuta. 50 marjanpoimijaa teki poliisille rikosilmoituksen Ber-Ex –yhtiön toiminnasta.Nämä 50 thaimaalaista marjanpoimijaa ovat osa siitä 350 marjanpoimijan joukosta, joista jokainen maksoi Ber-Exin edustajalle Arctic –yhtiölle Thaimaassa 68000 Thai Bahtia kukin (n.1600€). Yhtiön edustajat Thaimaassa lupasivat kuljettaa poimijat paremmille marjapaikoille, jos marjoja ei ole riittävästi sen hetkisessä poimintapaikassa. Lisäksi edustajat olivat kertoneet poimijoille, että tänä vuonna marjoja on paljon, että yhtiöllä olisi ihmisiä mukana opastamaan poimijoita marjapaikoille, ja että yhtiö maksaisi ennakkoon sata euroa viikossa käyttörahaa poimijoille. Yritys oli ilmoittanut, että poimijoiden on valmistettava itse ruokansa ja maksettava auton vuokrauksesta ja majoituksesta päivässä 16€.

Kokonaiskustannukset Suomen marjamatkasta jokaiselle marjanpoimijalle ovat yhteensä vähintään 100 000 Thai Bahtia (n.2400€).


Tulo Suomeen ja elinolosuhteet Suomessa

Kun poimijat tulivat Suomeen, Ber-Exin edustajan lupaukset osoittautuivat katteettomiksi. Poimijat majoitettiin ahtaisiin ”leireihin”, marjoja ei välttämättä ollut. Poimijoita ei neuvonut kukaan, mistä marjoja löytää, eikä yhtiö poimijoiden pyynnöistä huolimatta suostunut siirtämään heitä muualle etsimään parempia marjapaikkoja.

Yhtiön edustaja oli luvannut ennakkomaksua auton polttoaineeseen, majoitukseen ja ruokaan sata euroa viikossa. Todellisuudessa summa oli 50-70 euroa, josta majoituksen, auton vuokran, prepaid-puhelinkorttien ja polttoainekulujen jälkeen jäi ruokaan käytettäväksi vain muutama euro. Käytännössä moni poimijoista eli pelkillä pikanuudeleilla ja riisillä, joita he olivat tuoneet mukanaan Thaimaasta. Sanomattakin on selvää, että pikanuudelidieetillä jokaisen poimijan paino putosi kolmesta viiteen kiloa kuluneen viiden viikon aikana. Monet poimijoista keräsivät sieniä ja kalastivat saadakseen lisää ruokaa.

Näistä viidestäkymmenestä poimijasta 45 vietiin ensin Juvalle ja viisi heistä vietiin Kuhmoon, ennen kuin heidät vietiin Saarijärvelle. Juvalla marjoja poimineet pyysivät viikon jälkeen siirtoa muualle, koska marjoja ei ollut paljon. Yritys vastasi poimijoille,että siirto ei ole mahdollinen, ja että jos heitä ei miellytä poimia marjoja, heidät palautetaan takaisin Thaimaahan. Marjanpoimijat pelkäsivät, että yritys toteuttaa uhkauksensa. Siksi monet heistä ajoivat pitkiä kilometrimääriä etsiessään marjoja ja melkein jokainen heistä nukkui autossa metsässä säästääkseen polttoainekustannuksia. Tästä huolimatta yritys peri heiltä kaikilta 16 euroa majoituskustannuksia päivässä.

Marjoista poimijalle maksettava hinta on tänä vuonna alhaisempi kuin aiemmin. Mustikasta maksettiin aiemmin 2€/kg poimijalle, mutta tänä vuonna vain 1,4€/kg. Poimijat haluaisivat jäädä Juvan  ”leiriin”, koska nyt on paras puolukka-aika, ja poimijoiden mukaan puolukoita on paljon ”leirin” ympäristössä.

Kaikista ongelmista huolimatta, poimijat keräsivät Ber-Ex –yhtiölle marjoja viiden viikon aikana yli 80 000 kiloa. Rahaa he eivät ole nähneet senttiäkään poimimistaan marjoista. Lopulta kaksi ”leiriä” siirrettiin toiseen paikkaan, koska marjoja ei löytynyt tarpeeksi. Kahdeksan poimijaa siirrettiin Lieksaan. Kommunikaatio poimijoiden ja Ber-Ex –yhtiön välillä kärjistyi , jolloin Lieksaan siirrettyjen poimijoiden puhemies soitti minulle. Hän kertoi, kuinka poimijat olivat kertoneet yritykselle veloistaan, ja kuinka mahdoton tilanne oli heille. Monet poimijoista ovat perheellisiä, ja monet ovat pantanneet maitaan ja kotitilansa Suomen matkaa varten. Lieksasta soittanut marjanpoimija sanoi, että Ber-Ex –yhtiön edustajat sanovat kyllä ymmärtävänsä poimijoiden huolen. Silti yrityksen asenne tuntui olevan vihamielinen, ja poimijoita haukuttiin laiskoiksi. Lisäksi yrityksen edustajat moittivat poimijoita riidanhaastajiksi, jotka ovat tulleet tänne vain aiheuttamaan hankaluuksia.

”Päätimme ryhtyä toimenpiteisiin Ber-Ex –yritystä vastaan, koska koemme, että meillä on oikeus pyytää oikeudenmukaista kohtelua ja korvausta tekemästämme työstä. Tärkein asia kuitenkin on, että haluamme käyttää oikeuttamme tulla kohdelluksi ihmisarvoisesti, kansainvälisten ihmisoikeuksien periaatteiden mukaan. Sen vuoksi päätimme jäädä Suomeen ja pyytää oikeutta täällä.”

Thaimaasta lähtee vuosittain tuhansia toiveikkaita Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin ja Suomeen sesonkityöhön poimimaan marjoja. Molempien maiden (metsä)marjateollisuus toimii täysin thaimaalaisten marjanpoimijoiden varassa. Ruotsiin lähtevien marjanpoimijoiden kustannukset ovat henkeä kohti hieman korkeammat kuin Suomeen tulevien. Molemmissa maissa on tänä vuonna puhjennut erimielisyyksiä marjayritysten ja poimijoiden kesken. Poimijat ovat täysin ”lainsuojattomia”, eivätkä Suomen eikä Thaimaan viranomaiset ole kiinnostuneet heidän oikeuksistaan riitatilanteissa.

Esimerkkinä mainittakoon tässä, että Thaimaan suurlähetystö ei ole osoittanut kiinnostusta puuttua oman maansa kansalaisten ongelmiin, yhteydenotoistamme huolimatta. Suurlähetystön edustajat vain mainitsivat, että he saavat yhteydenottoja joka vuosi Suomessa olevilta marjanpoimijoilta. Lisäksi lähetystön kolme työntekijää  kävi tapaamassa Saarijärven 50 marjanpoimijaa 13.syyskuuta, jolloin he lahjoittivat pikanuudeleita marjanpoimijoille. Heidän asenteestaan marjanpoimijoita kohtaan kuitenkin kertoo keski-ikäinen thaipoimija seuraavasti:  ”Se suurlähetystön rouva kutsui minua thaikielen termillä luuk (tarkoittaa lasta; thaikieli osoittaa myös yhteiskunnalisen aseman – luuk voi tarkoittaa myös alempiarvoista henkilöä yhteiskunnallisessa hierarkiassa), vaikka olen varmasti rouvaa vanhempi!”

Koska viranomaiset eivät tunnu olevan kiinnostuneita thaimaalaisten marjanpoimijoiden asemasta Thaimaassa eikä Suomessa, nämä 50 marjanpoimijaa ottivat yhteyttä kansalaisyhteiskunnan toimijoihin saadakseen äänensä kuuluviin. Nämä 50 marjanpoimijaa eivät ole ”laiskoja”, ja monella heistä marjanpoimintakokemusta sekä Suomesta että Ruotsista aiemmilta vuosilta. He tietävät, mitä odottaa täällä. Onko Suomen kaltaisella maalla, joka on ihmisoikeusasioiden edelläkävijä kansainvälisesti, varaa sallia tällainen moderni orjuuden muoto? Thaimaasta tänne tulevien marjanpoimijoiden kohdalla on kyse kansainvälisen liiketoiminnan riskien jakautumisesta. Nykytilanteessa suhteellisesti suurimmat riskit kaatuvat heikoimpien, eli marjanpoimijoiden niskaan. Riskien jakaminen tasaisemmin eli thaipoimijoiden aseman parantaminen on ensiarvoisen tärkeää kaikkien osapuolten kannalta.